Jani Markus & Harhakuva

Pyydä tarjous tai kysy lisätietoja

Jani Markus & Harhakuva

Musiikkityyli(t)

Iskelmä, Perinteinen tanssimusiikki

Kotipaikka

Jyväskylä

Perustamisvuosi

2015

Hinta keikalle

700 € ( Hinta ei sisällä matka- ja majoituskuluja )

Harhakuva syntyi 2015 vuoden aikana, jolloin bändiä kasattiin ja muutamia keikkoja heitettiin. Bändi koostuu ammattimaisella otteella varustetuista innokkaista soittajista, jotka ovat aiemminkin harrastaneet keikkailua eri kokoonpanoissa. Kahden jäsenen aktiivinen tanssiharrastus näkyy selvästi kappaleiden sovituksissa ja laajassa ohjelmistossa, jossa otetaan kaikki huomioon. 5-6 settiä on valmiina, joissa tulee kaikkea valssista rokkiin ja humpasta salsaan. Myös mm. kizombaa ja west-coast swinginä tanssittavaa löytyy ohjelmistosta. Bändin hyvä yhteishenki ja tekemisen ilo välittyy kuulijalle. Rennosti, tarkasti ja ilolla!

Bändimme 5-henkisen miehistön kokoonpanossa on kitara, basso, rummut, kosketinsoitin ja saksofoni, sekä laulu ja haitari. Pyrimme pitämään keikkakunnon hyvänä aktiivisella harjoittelulla. Lisäksi bändi seuraa aikaa, pysyen ohjelmistollaan mukana kehityksessä.

Näin helppoa on bändin buukkaaminen

1. Pyydä tarjous ja tee varaus

2. Bändi vahvistaa varauksen

3. Rock'n'roll

4. Arvostele bändi