Mournful Lines

Pyydä tarjous tai kysy lisätietoja

Mournful Lines

Musiikkityyli(t)

Rock, Metalli

Kotipaikka

Oulu

Perustamisvuosi

2013

Hinta keikalle

1300 € ( Hinta ei sisällä matka- ja majoituskuluja )

Mournful Lines on vuonna 2013 perustettu melankolista ja melodista goottimetallia pop-elementein soittava yhtye, joka on vasta hiljattain, hitaan ja pitkäjänteisen kypsyttämisen jälkeen on löytänyt oman tunnistettavan soundinsa. Yhtyeen soundista omalaatuista tekee mm. se, että Mournful Lines käyttää kahta päälaulajaa. Tämä elementti itsessään ei ole pyörän uudelleen keksimistä, eikä epätavallistakaan metallimusiikissa, mutta kun laulut soivat täydellisessä harmoniassa, onkin tilanne ihan toinen. Suuressa roolissa ovat myös upeat kosketinsoitinosuudet, jotka johdattavat tunteiden vuoristoradalle. Raskaan rockin erikoislehti inferno on kuvannut yhtyeen esiintymistä näin:

"Illan oululaisannoksesta vastasi Mournful Lines, joka lunasti lupauksensa musiikistaan ”pohjoisen melankoliana”. Maalailevaa settiä johti väkevästi yhtyeen kaksi laulajaa, ja kuultiinpa setin loppupuolelle hetki kunnon mättöäkin. Bändin genrejä sekoittava tyyli toimi kybällä."

Näin helppoa on bändin buukkaaminen

1. Pyydä tarjous ja tee varaus

2. Bändi vahvistaa varauksen

3. Rock'n'roll

4. Arvostele bändi