Lauluyhtye Calla

     

Upeaa tulkintaa tilaisuuteesi!

Musiikkityyli(t)

Pop, Suomi-pop, Iskelmä, Jazz, Soul

Kotipaikka

Helsinki

Perustamisvuosi

2023

Hinta keikalle

1100 € ( Hinta ei sisällä matka- ja majoituskuluja )

CALLA on kuudesta ammattimuusikosta koostuva naislauluyhtye Helsingistä. CALLA on perustettu vuonna 2023 tarkoituksena luoda Suomeen modernia ja raikasta a cappella -musiikkia. Yhtyeen soundi on selkeästi popvaikutteinen, mutta jäsenistä löytyy musiikin moniosaajia niin lauluntekemisen, tuottamisen kuin jazzmusiikinkin parissa.

Kaikki yhtyeen muusikot sovittavat, säveltävät ja sanoittavat kappaleita CALLAlle. Tuore yhtye on saanut jo jalansijaa Suomen a cappella -kentällä. CALLA keikkailee aktiivisesti sekä panostaa erityisesti sosiaalisen median sisältöön. Kohdeyleisönä on erityisesti nuorempi sukupolvi, jonka suosiota yhtye on saanut herätettyä mm. Tiktokissa ja Instagramissa satoja tuhansia näyttökertoja keränneillä videoilla.

CALLA julkaisee uutta musiikkia vuoden 2024 aikana ja keikkailee aktiivisesti.

Yhtyeen jäsenet:

Vilja Wahlbom
Siina Suutarinen
Jenny Jalkanen
Helmi Antila
Olivia Ainali
Aino Priha

Kuvat ja galleriat

Keikkakalenteri

Tulevat (0 keikkaa)

  • ei vahvistettuja tulevia keikkoja

Vedetyt (0 keikkaa)

  • ei soitettuja keikkoja

Lauluyhtye Calla - Keikoilla esitettäviä kappaleita