Markus Asunta

     

Lauluja jotka kirjoitin ja lauluja jotka kirjoittivat minut

Musiikkityyli(t)

Rock, Suomi-pop, Folk, Etno

Kotipaikka

Nurmijärvi

Perustamisvuosi

1980

Hinta keikalle

600 € ( Hinta ei sisällä matka- ja majoituskuluja )

Markus Asunta on laulaja-lauluntekijä ja trubaduuri, joka esiintyy itseään kitaralla ja irlantilaisella buzukilla säestäen. Keikkakokemusta on kaikkineen neljännesvuosisadan verran, trubakeikkojakin on tehty jo kahdenkymmenen vuoden ajan – tosin ruuhkavuodet hiljensivät tahtia merkittävästi.
Repertuaari koostuu "omista ja varastetuista" lauluista. Covereita ja perinteisiä lauluja löytyy varastosta valmiiksi melkoisen paljon, ja toivebiisit hän ottaa nopeana oppijana haltuun varsin nopeasti. Pop-rock-folk-osaston lisäksi repertuaarissa on irlantilaisia kansanlauluja. Tarvittaessa settiin voidaan ottaa myös reippaita irlantilaisia instrusooloja tinapilleillä ja/tai puuhuilulla soitettuna.
Asunnan omat biisit ovat tarkkanäköisiä riimiteltyjä ja melodisia havaintoja elämästä. Välillä naurattaa ja välillä itkettää, joskus molempia samaan aikaan.

Kuvat ja galleriat

Markus Asunta ei ole lisännyt vielä yhtään kuvaa

Keikkakalenteri

Tulevat (0 keikkaa)

  • ei vahvistettuja tulevia keikkoja

Vedetyt (0 keikkaa)

  • ei soitettuja keikkoja

Markus Asunta - Keikoilla esitettäviä kappaleita