Plastic Tears

     

buukkaa-bandi.fi

Musiikkityyli(t)

Rock

Kotipaikka

Helsinki

Perustamisvuosi

1992

Hinta keikalle

600 € ( Hinta ei sisällä matka- ja majoituskuluja )

Plastic Tears on helsinkiläinen rock-yhtye jolla on varsin värikäs menneisyys ja omintakeinen tyyli. Bändin historia ulottuu 1990- luvun alkupuolelle ja kyseessä onkin melko kokenut ryhmä muusikoita. Bändin uniikki soundi, lavakarisma- ja energia ottaa vaikutteita eri vuosikymmenten rock/punk/pop/glam- tyyleistä. Bändin kolmas levy, vuoden 2018 kesäkuussa julkaistu ’Angels with Attitude’ sai osakseen runsaasti positiivista huomiota, niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Levy julkaistiin saksalaisen levy-yhtiön City Of Light Recordsin kautta, joka vaikutti osaltaan myös siihen, että levy poiki bändille euroopan kiertueen vuodelle 2019. Plastic Tearsia onkin levyn menestyksen myötä tituleerattu Helsingin rockpiirien suunnannäyttäjäksi. Bändi tekee juuri neljättä studioalbumiaan joka julkaistaan vuonna 2020.

Kuvat ja galleriat

Plastic Tears ei ole lisännyt vielä yhtään kuvaa

Keikkakalenteri

Tulevat (0 keikkaa)

  • ei vahvistettuja tulevia keikkoja

Vedetyt (0 keikkaa)

  • ei soitettuja keikkoja

Plastic Tears - Keikoilla esitettäviä kappaleita