Wednesdays At Five

     

Akustisia cover-kappaleita ikivihreistä nykyajan radiohitteihin

Musiikkityyli(t)

Rock, Pop, Country

Kotipaikka

Helsinki

Perustamisvuosi

2023

Hinta keikalle

550 € ( Hinta ei sisällä matka- ja majoituskuluja )

Wednesdays At Five on kaunisäänisellä naislaulajalla rikastettu akustinen trio, joka soittaa kaikkea koskettavamman popin kautta räväkämpään rockiin. Suomeksi ja englanniksi laulava bändi lukee osaavasti yleisön tunnelmaa ja muokkaa settilistaansa sen mukaan. Settilista koostuu niin ikivihreistä klassikoista kuin uudemman ajan radiohiteistä.

Wednesdays At Fiven takana ovat solisti Cecilia, kitaristi Miika sekä pianisti Akseli. Miika ja Akseli ovat jo tähän mennessä ehtineet soittaa monissa kokoonpanoissa ja omaavat vuosien kokemuksen omasta instrumentistaan. Cecilia puolestaan on laulanut koko ikänsä ja ottaa yleisön haltuun tilanteessa kuin tilanteessa.

Lähtökohtaisesti vedämme 2x 45min settejä, jonka mukaan olemme myös hinnoitelleet itsemme, mutta aina löytyy kuitenkin neuvotteluvaraa. Pääasia, että teemme teidän tarpeelleenne sopivan kokonaisuuden! Myös settilistaan saa vaikuttaa parilla toivebiisillä. Pyrimme myös laajentamaan settilistaamme jatkuvasti.

Kuvat ja galleriat

Keikkakalenteri

Tulevat (0 keikkaa)

  • ei vahvistettuja tulevia keikkoja

Vedetyt (0 keikkaa)

  • ei soitettuja keikkoja

Wednesdays At Five - Keikoilla esitettäviä kappaleita

Alicia Keys
Girl on fire
Amy Winehouse
Back To Black
BEHM
Hei rakas
Ben E. King
Stand By Me
Bill Withers
Ain't No Sunshine
Bob Dylan
You're Gonna Make Me Lonesome When You Go
Britney Spears
Toxic
Carrie Underwood
Before he cheats
Dingo
Nahkatakkinen tyttö
Dolly Parton
Jolene
Don Henley
Boys of summer
Gary Jules
Mad World
Hector
Yhtenä iltana
Hurriganes
I will stay
J. Karjalainen
Oi mikä ihana ilta
Keane
Somewhere only we know
Kings of Leon
Sex on Fire
Olavi Uusivirta
On niin helppo olla onnellinen
Radiohead
Creep
Tehosekoitin
Maailma on sun
Vesala
Älä droppaa mun tunnelmaa